Se liian suuri tulevaisuus

Moikka vaan, mä oon nyt ollut laiska tän kirjottamisen suhteen. Illat alkaa pimetä, ja kun on iltapäivään saakka koulussa, niin ei ehdi kuvaillakaan, ja sitten oon aatellu, että kirjotan sit kun saan mukaan vähän jotain muutakin. Eihän mulla nytkään ole, mutta yritän kerätä hajanaisia lähiaikoina otettuja räpsyjä tähän täytteeksi.

Viimeaikoina oon huomannu ajattelevani tosi paljon sitä, mitä oikein tulee tapahtumaan joskus. Mitä mä edes haluaisin tapahtuvan, mitä suunnitelmia ja päämääriä oon itselleni asettanu, mitkä niistä saattais olla ehkä toteutettavissakin? Mitä kaikkea on jäänyt vaan liihottelemaan tonne pään sisälle semmoisiks aivan järjettömiks ja vähän oudoiksikin haaveiks, joita realiteeteista huolimatta jaksaa haikailla? Ehkä voisin tähän nyt listailla vähän siitä, millaseks haluaisin tulla, ja mitä mä tahtoisin joskus tehdä. 

Armeija

Kyllä. Mä todellakin haluaisin käydä armeijan, se on ollut mulla mielessä pari vuotta, mutta vasta viimeisen puolen vuoden aikana se ajatus on tullut vahvemmaks. Oon ottanu paljon selvää ja kysellyt ihmisiltä, millaista siellä on olla, miten ja mitä ja miksi ja ennenkaikkea, luuletko että mä osaisin myös. Luulempa kuitenkin, että tämä juttu jää ennemmin vain haaveeksi, koska mä jotenkin uskon siihen, että jossain vaiheessa tulee sota. Pakko tulla, maailma on mun mielestä niin sekaisin ja tolaltaan. Ja se sota, tai sodanpelko on yksi este, miksen menisi ja toteuttaisi haavettani. En halua mennä sotaan. Näin kerran koulussa sanoessani miespuolinen opettaja naurahti, että eikös sinne juuri sen takia mennä, että on sitten ihmisiä, ketkä meidän maata puolustaa. Ja tottahan se on. 

Tatuointi jos toinenkin

Miksipä ei, onhan ne niin helvetin ihastuttavia ja suorastaan himottavia. Eikä siihen menekään, kuin 3 ja puoli kuukautta, kun tämä tyttö on 18! Muistakaahan panna kalenteriin ylös 1.3., koska taivas repeää silloin! Mä en tosin ole ihan varma, minkä mä mun kymmenistä loistoidoistani haluaisin ensimmäisenä toteuttaa... Sellainen kutina mulla kuitenkin on, että niitä tulee tässä vuosien varrella olemaan enemmän kuin yksi koristamassa tätä mun muuten niin kalpeata ihoani!

Jatko-opiskelu

Mä käyn tällä hetkellä audiovisuaalisen viestinnän perustutkintoa Helsingissä Keskuspuiston ammattiopistossa. Alavalinta mulla oli selkeä jo ihan kasiluokasta asti, tai ainakin suuntautuminen. Joku, missä saa itseään toteuttaa. Aloitin nämä opiskelut nyt, 2013 syksyllä, ja tähän mennessä oon ollut ihan tyytyväinen valintaan, en tajua kuinka koulussa oleminen voi olla niin mielekästä. Aikomuksenani on perustutkinnon saatuani mennä jatko-opiskelemaan, mutten ollenkaan tiedä mitä. Ehkä media-alaa? Kuvataiteilijaksi? Valokuvaajaksi? En todellakaan ole varma, mutta huippuahan se olisi. Ja varmasti mahdollista, jos jaksan vaan pysyä skarppina.

Ammatti

Työn raskaan raataja, aina ajattelemassa uraa. Ei ehkä, mutta en kyllä tiedä mikä muukaan olisin. Niin monesti käy mielessä kysymys siitä, mitä ihmettä musta oikein tulee, että empä tiedä, josko herkiäisin ihan työnarkomaaniksi siihen elämään kerran päästyäni. Joko heti perustutkinnon jälkeen, taikka sitten korkeakoulun. Kuitenkin! Mulla on kaksi aihe-aluetta, mitkä mua kiinnostaa. Taiteen eri alueet, niin kirjoittaminen, piirtäminen kuin kuvaaminenkin. Toinen on erotiikka. Ja musta olis aivan mahtavaa yhdistää nämä, alkaa vaikkapa valokuvaajaksi painottuen nudekuviin, taikka kirjailijaksi! 

Asunto, ihan oma

Oon nyt syksyn ajan asunut koulun asuntolassa, soluhuoneistossa. Ihanhan se semmonenkin menettelee, mutta miinuksena on se, ettei yökyläily ole mahdollista, eikä sisustaminen. Voi kuinka odotankaan sitä, kun saan oman kämpän, ja pääsen sitä sisustamaan, ihan itse, ihan minun näköiseksi! Pienen asunnon, jossa saan itse siivota, tehdä ruokaa ja kutsua seurakseni ketä haluan, milloin haluan. Saisin maksaa laskut itse ja olla aikuinen. Ennen asuntolaan muuttoani minulla olikin aikomus muuttaa Helsinkiin vuokralle, mutta varmasti kaikki tietääkin, ettei ne vuokrat ole muuten tuloja saamattoman opiskelijan maksettavissa! 

Ulkomaailma

Mä oon pieneen ikääni, ja perheemme rahatilanteisiin nähden käynyt ihan kiitettävän paljon ulkomailla. Yhdeksän kertaa. Tosin, näin hieman aikuisempana mua on alkanu mietityttää, miksemme ole koskaan käyneet kaupunkimatkailemassa, ellei Tukholmaa ja Tallinnaa lasketa. Kyllähän mä rantalomailustakin nautin, mutta kaupunkien syke olisi nyt ehkä se, mitä kaipaan. Olenkin ottanu asian puheeksi, ja ehkäpä ensi kesänä onkin jotain, mitä odottaa... Kaukana tulevaisuudessa haluaisin matkustaa niin paljon, että voisin hieman paisutellen sanoa nähneeni koko maailman. Myös ulkomailla asuminen ja opiskelu/työskentely kuulostaa musta tosi mielenkiintoselta ja varteenotettavalta, mutta mun englannilla... ei. 

Kaksi koiraa, nolla lasta

Sen pidemmittä puheitta, mä haluaisin kaksi koiraa. Joskus, kun olen perheiässä, koska mulla ei ainakaan ole aikomuksissa hankkia lapsia - en halua omalta osaltani vaikuttaa siihen että väestö kasvaa, enkä tahdo muutenkaan saattaa ihmisiä tämmöiseen maailmaan, tai varsinkaan semmoiseen, miltä se tulevaisuudessa saattaisi näyttää. Kaksi mun tahtomaani koiraa sen sijaan... Hieman isompia rotuja, ei sillä ettenkö rakastaisi tuota pientä rottaani, mutta jotenkin nyt kaksi lähellä sydäntäni olevaa rotua olisivat novascatiannoutaja sekä berninpaimenkoira. Ensimmäiseksi mainitun nimi olisi Edgar, ja toinen olisi Mökötöö. Uskallan toki vahvasti epäillä, että pienet yksityiskohdat, kuten rotu ja nimet voi muuttua moneen otteeseen, mutta kaksi koiraa -tulevaisuus on varma! Ainakin, jos se on millään tapaa mahdollista.

Tekisin jotain hyvää

Oon miettinyt paljon, kuinka hirmuisen onnellista oliskaan lähteä joskus auttamaan jonnekkin, mitä niitä nyt onkaan. Tai tehdä oamn tulevan työn puolesta jotain, mahdollisesti jonkinsortin projekti, joka omalta osaltaan auttaisi ja ajaisi jotain tärkeää asiaa. Tahtoisin tehdä jotain, mistä voi ylpeänä sanoa jonkun kysyessä, että kyllä se olin minä. Musta tuskin kuitenkaan on siihen, satun omaamaan semmosia luonteenpiirteitä jotka eivät ehkä ihan ihanteellisia niihin juttuihin ole. Aina voi kai toivoa..

Osaisin olla minä

Toisinsanoen löytäisin sen juttuni. Sen miksi elän, mitä varten kannattaa elää. Löytäisin tyylin, mikä näyttää minulta, löytäisin harrastuksia, jotka ovat minua. Löytäisin hymyn sieltä peilistäkin. Koska mussahan on sisällä aivan mahtava ihminen, en vaan välillä osaa sitä näyttää! Siksi juuri se ihminen unohtuu täysin itseltänikin.