Ja niin näkymät taas vilisevät. Netti pätkii, ilma on kuiva ja vähän väliä tulee kuulutuksia. Joko arvaatte, missä olen, jälleen?
No, junassa tietenkin. Varmaankin olen lopullisen tuomion syksyn suunnitelmistani jättänyt kertomatta, enhän oo muutenkaan mitään mihinkään kovin paljoa kesän aikana päivitellyt. Ei kai nyt kertominen ole liian myöhäistä, vai onko? Nirhatkaa, tai siskontyttöäni lainaten, nilsatkaa minut sitten, jos teitä tämä viivästyneisyys syystä tai toisesta haittaa. Jokatapauksessa, nykyinen olinpaikkani sijaitsee Helsingissä, jossa olenkin jo majaillut kahden pitkän viikon verran. Tietenkin pitkän, enhän mä edes tunne ketään sieltäpäin, ja tämän lisäksi lujasti olkapäilläni on matkannut niin flunssaa kuin kuumettakin, enkä ole ollut puoliakaan koulupäivistä siellä, missä silloin pitäisi.
Koska asuntonani ainakin tämän lukuvuoden ajan toimii koulun asuntola, enkä ole vielä päässyt viikonlopuista sopimaan, olen viimeiset kaksi viikonloppua viettänyt lähinnä matkustaessa Helsingistä Kuopioon, ja sitten takaisin. Vieläpä, näin kipeänä ollessa, tämä matka tuntuu entistäkin pidemmältä ja puuduttavammalta. Ennen kaikkea, en voi edes sanoin kuvailla kuinka inhoan junan vessoja. Ai että, sen kokemuksen jälkeen päivä, ellei parikin, mene totaalisen vitutustraumakauhistelun vallassa.
Ehkäpä ensiviikolla, sitten toivuttuani äsken kertomastani mielentilahäiriöstä, uskaltautuisin lähtemään ja tutkimaan Helsinkiä tarkemmin. Tähän saakka olen ehtinyt jo kiertää Korkeasaaret ja IKEAt, käydä kaupoissa kiertelemässä, sekä elokuvissa. Itäkeskuksessakin, ja jopa metrossa. Tsiisus, se se vasta olikin metkaa! Kuitenkaan ensiviikkoiset kohteeni eivät suuntaudu niin metroihin kuin eläintarhoihinkaan, vaan tarkoitus olisi lähteä ihan muutenvain, vailla päämäärää kiertämään sitä suurta cityä, kameran kanssa. Etsimään jotain kummaa ja erikoista, ainakin näille metsiin ja peltoihin tottuneille silmille. Nytpä ne varmaan kaiken erikoisimman ja kauneimman sieltä huomaavat, ennenkuin ehtivät tottua? Toivon koko sydämestäni, että ennen tämmöisille reissuille lähtöäni tämä turhankin sitkeä flunssani ehtisi lennähtää taivaantuuliin, eikä enää löytäisi tietänsä takaisin.
Jotkut muutkin asiat hetken kestäneessä elämänvaiheessani ovat ottaneet jo varaslähdön katoamisessa. Jok'ikinen kerta se on uudelleen yhtä hämmentävää, ellei jopa vieläkin ihmeellisempää, että yksi sekunti, minuutti, sana tai lause, teko tai tarkoitus, ilme ja katse voi kaataa niin paljon. Tämän elämänvaiheen alkuvaiheilla mietin päinvastaisesti, miten niin pienistä asioista voi koostua jotain niin ihmeellistä, kaukaista, käsinkosketeltavaa, mutta silti niin herkkää ja hurmaavaa kuin se mitä kaikki kai kaipaa; onni. Ja nyt, aivan liian lyhyen ajan jälkeen yksi tämän onnen rakennuspalikoista putosi pois pelistä, katosi, haihtui ilmaan.
Tai ehkei se haihtunut, ehkä potkin sen pois, tietentahtoen hääsin sen pois. Jälkeenpäin asialle ei kai voikaan enää tehdä muuta, kuin kysyä itseltään, mitä helvettiä taas menit tekemään. Se, että itsellään on paha olla, voi tosiaan aiheuttaa lisää pahaa siihenkin saakka, jotta ulkopuolisetkin asiat vain humpsahtavat pois yhdessä silmänräpäyksessä. Tarkoittaako tämä sitä, ettei ihmisillä saisi olla pahaa oloa enää, vai sitä, että sitä sattuu vain olemaan henkilökohtaisesti liian paljon? Niin paljon, että se läikkyy yli, ja myrkyttää myös asiat lähelläni.
Tapahtumat vain kiitävät eteenpäin, aivan kuten tämä juna. Yksi maisema, käännä päätä, toinen tuli tilalle. Kokoajan se jatkuu kuitenkin, ennenkuin tulee pääteasema. Menneen voi saada takaisin vain siksi helvetin lyhyeksi aikaa, kun päätä todellakin kääntää ja tuijottaa taakseen, jo menneeseen maisemaan. Kuitenkaan silloin ei näe sitä, mitä seuraavaksi tulee. Onko kaikki ihmisen rakentamat vempeleet ehkä vain muistutuksia siitä, kuinka tulisi elää? Ah, ehkä tämä pitkä matka vain pehmittää aivojani, tai sitten olen löytämässä asian ydintä. Enää puuttuu tieto, tai edes luuo siitä, minkä asian ydintä edes etsin.
Jestas, joka tapauksessa, elämä on välillä aivan liian hankalaa tullakseen ymmärretyksi. Onko kukaan täällä samaa mieltä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti