Riksrakspoks, rikki se on. Niinkuin osasinkin jo aiemmin povailla, kaikki elämässäni nyt tapahtuva, ja etenkin kaikesta seuraava tunnetila antaa selkeitä merkkejä. Sellaisia merkkejä, jotka minulle jonkin hassunhauskan suotimen läpi viestittävät, että Anni-rukka, kohta sinä olet taas aivan palasina, kolhittu ja aivan totaalisen sirpaloitunut. Kompastunut nyt taas, pahemman kerran, pitkästä aikaa, ehkä piti virkistää muistia. Pitikö muistaa miten vihlovalta voi tuntua, kun sattuu niin kovasti ettei voi enää muuta, kuin hengittää sitä kipua sisää-ää-ää-ään... ja uloooooos. Sisään, ja ulos. Voi ainoastaan antaa sisuskalujen miltei oikeasti raastautua tämän hengittämäni epätoivon vuoksi aivan toimintakelvottomiksi. Väsyneiksi.
Tekisi jo mieli itkeä senkin johdosta, että aloitan tämän bloggailun näin tummasävyisesti. Ja siksikin, että annan teidän ensimmäisistä kirjoituksista olettaa postaustahtini olevan tätä luokkaa; uutta syntyisi päivittäin. Äsken itkin siksi, kun en voi katsoa ketään silmiin, en enää tänä yönä ennätä. En ehdi katseellani viestittää, kuinka ällistyttävän tyhjältä ja ontolta minusta juuri nyt, juuri tänään, tänä ajankohtana tuntuu. En osaa sitä pukea sanoiksikaan, vaikka kuinka toivonkin voivani vain antaa sen kaiken pimeän loputtomuuden valua suustani, tanssahdella kauniisti jonkun korviin, tulla ymmärretyksi, saada merkitys. En voi.
Pahimman hetkittäisen myrskyni laannuttua saatoin kuitenkin muistaa konstin, kuinka haavat unohtuvat hetkeksi ainakin. Tai jos eivät unohtuisikaan, niin ainakin tämä konsti opettaisi ehkä, mistä aloittaa etsiminen eteenpäin. Konsti merkitsee tässä yhteydessä kameraa. Mitäpä minä sillä, näin tyhjänä mielenä yksin yöllä valvoessani, olisin voinut ajatella. Mutta ei, kun ajattelu ei yksinomaan luonnistu. Käänsin linssin vain itseäni kohti ja tsip, tsiptsip. Siinä se on, silmäni, se josta lähtee tie. Hiekkainen, ei, vaan täynnä lohkareita oleva, poukkoileva tie, loputtomaksi kutsuttu. Siinä se oli, se tyhjyys.
Huom! Valitettavaa on kuvien laatu, olosuhteet kun olivat; yö, törppö objektiivi, ei aivan kukkein kuvausmoodi, sekä melko himmeä pöytälamppu!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti