Jos lunta edes ehti koskaan olemaan..
Taisin kadota taas viimeisimmän postaukseni jälkeen olemattomiin, siihen on ihan oikeastikin muutamia syitä. Muitakin, kuin se, ettei mulla ole ollut mitään kirjoitettavaa. Mun koneeni, vuoden vanhan ja rakkaan koneeni näppäimet eivät tahdo olla sopusoinnussa kanssani, joten mun hermot on kuluneet loppuun ennenkuin olen alkanut edes ajattelemaan, että tulisin näyttämään elonmerkkejä täällä. Pahimmiksi vihollisiksi ovat osoittautuneet a, x ja f, joita ennen tämän tekstinpätkän kirjoittamista jouduin takomaan oikein olan takaa, jotta ne alentuisivat tahtooni. Ja nythän ne toimii!
Toinen syy tähän mun blogikuolleisuuteni käsillä olevaan uhkaan on se, että mä olen aivan jumalattoman kipeä. Kyllä, tietenkin juuri siihen aikaan, kun koko maailma tahtoo viettää juhlaa, josta en pidä. Kaksi huolenaihetta enemmän normaaliin arkeen verraten siis! Tähän sairastelutekosyyhyn voisin ehkä liittää myös sen, että jonkin verran aktiivisuuteeni vaikutti sekin, kun olimme perheeni kanssa mökillä. Kymmenen aikuista, kolme lasta. Hirveä hälinä, mä kokoajan kamerani kanssa, ihan kuin vastanainut pari. Hei, oonko mä kertonut, että musta tulee neljännen kerran täti keväällä, huisia!
Sovitaan viimeisen syyn olevan se, että mä olen henkiseltä, tai henkisiltä rikkauksiltani ollut näin joulunpyhien aikaan kokoajan köyhtyvä. Ehkä edellämainitun kipeyden vuoksi, ehkä pimeän ja lumettoman talven takia, tai ihan vaan siksi, kun mun mieleni täyttyi jonkinasteisesta jouluvihasta ja -kammosta, jota vastaan yritin taistella. Mun mieleni ei oo kyennyt pohtimaan oikeastaan mitään, mä olen vaan ollut, ihmetellyt vähän, innostunut joskus. Kerron noiden piparittomien, kuusittomien, tortuttomien ja valottomien joulukuvieni jälkeen, mistä mä innostuin. Ja hämmennyin innostuksestani..
Tattadadadaa, mä innostuin niinkin ihmeellisestä asiasta meidän historiassa, kuin sodista! Jumalauta, minä, joka taidan jättää menemättä armeijaankin sen takia, että sen käyneenä täytyisi sotaankin mennä, mikäli semmoinen tulisi! Mä kuumehoureissani ja nenäverenvuotopuuskissani istuin myöhään yöhön saakka koneella, lukien aluksi ensimmäisen ja toisen maailmansodan yksityiskohtia. Historia on kyllä aina jollain tavalla kiehtonut mua, mut yläasteella olevan opettajan takia into taisi jäädä taka-alalle. Enkä mä oppinut mitään, joten aloin oppimaan nyt itse. Luin läpi sopivan määrän sotia, mä siirryin Suomen muuhunkin historiaan.
Historiasta takaisin blogimaailmaan. Kuten te, jotka tämän postauksen olette tähän saakka lukeneet, ootte varmasti huomanneet uudenlaisemman tapani kirjoittaa. Mulla vaan ei ole tarpeeksi keskittyvä ja pitkäpinnainen mieliala tällä hetkellä, jotta voisin kirjoittaa ihan ajatuksen kanssa. Tämän takia oheinen postaus onkin vähän aiheestaa neljänteen pomppiva ja tahditon, pahoitteluni siitä. Pahoitteluni myös varmasti kauhukuvia jättäneestä pärstäkuvastani ylläolevien kuvien joukossa. Pistin sen siihen ihan kiusallanikin, olen siinä meikittä, reilun 38 asteen kuumeessa, miltei juuri heränneenä, enkä edes ennen ulos lähtöä viitsinyt vilkaista peiliin. Ehkä tuon kuvan, ja myös toisen minua esittävän otoksen tarkoitus on teille viestittää, miksi en yleensä omakuvia täällä julkaise. Siksi, kun mä en itsekään niitä voi katsoa ilman myötähäpeää itseäni ja tuota kuvaa kohtaan!
Näin, jälleen kerran täydellistä sekavuutta hipovan postauksen lähetessä loppuaan, ehdin vielä luvata, että uudenvuoden tienoilla mä julkaisen tekstin, jonka olen ilmeisesti ainakin kirjoittanut vähän enemmän aikaa käyttäen ja ajatuksiani siihen tuhlaten. Oon koko joulukuun, siitä saakka kun mä sen löysin, odottanut voivani uutenavuotena julkaista viimevuonna silloiseen blogiini kirjoittaman tekstin, joka musta edelleenkin on melko hieno, verraten sitä mun normaaliin taitooni (taidottomuuteen) kirjoittaa ja kykyyn tuoda esille ajatukseni sellaisena kuin haluaisin. Mä en tiedä, onko joidenkin mielestä väärin tai jotenkin kummaksuttavaa julkaista niinkin kauan aikaa sitten kirjoitettuja tekstejä, mut mä ajattelin, että mä haluan sen tänne luettavaksi. Blogikin, missä kyseinen värssy oli, on toimestani tuhottu aikaa sitten, ja teksti jäi multakin unholaan, kunnes pelastin sen vanhoista tiedostoistani. Eläköön, tiedostomuotoiset kopiot blogiteksteistä!
Ja vielä loppuun huomiohuomio, mun ei oikeasti pitänyt kirjoittaa mitään, pistää vaan hieman enempi kuvia, kunnes tajusin, ettei mulla niitä kuvia ollutkaan. Tai olisi ollut, pienistä siskontytöistäni. Niiden suloisuutta ja valloittavuutta mä en kuitenkaan halunnut teidän kanssa jakaa, ja ihan huomaamattani mä kirjoittelinkin postauksen täydeltä paskaa. Olkaa hyvät.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti